Kuka minä olen?

Kansanedustaja, ekonomi, Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtaja, maailmanparantaja

Henkilötiedot

Sisällys

Nuoruus ja koulutus

Olen syntynyt Paimiossa. Lapsuudessani asuin vanhempieni mukana yli viisi vuotta Namibiassa. Peruskouluni aloitin Namibiassa ja kävin loppuun Paimiossa. Sen jälkeen kävin kansainvälisen lukion Turun Normaalikoulussa. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri Turun kauppakorkeakoulusta. Pääaineeni oli laskentatoimi ja rahoitus ja sivuaineet kansantaloustiede sekä tietojärjestelmätiede. Opiskelijavaihdon suoritin Moskovassa.

Työelämä ja luottamustoimet

Kansanedustajana olen toiminut huhtikuusta 2022.

Aiemmin olen työskennellyt muun muassa Turun kaupunkikehityksestä vastaavana apulaispormestarina, yhteiskuntasuhdepäällikkönä ja valtiovarainministerin talouspoliittisena erityisavustajana. Vastuualueisiini kuuluivat verot, budjetti, julkisen talouden kokonaisuus, kansantalous ja rahoitusmarkkinat sekä työmarkkinoiden ja valtion omistajapolitiikan seuranta. Sitä ennen työskentelin eduskunnassa talouspolitiikan ja energiapolitiikan parissa. Olen myös sivutoiminen yrittäjä.

Kuntapolitiikassa olen ollut yli 14 vuotta vaikuttamassa ensin Paimion ja sitten Turun asioihin kaupunginvaltuutettuna. Olen myös Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuutettu sekä Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtaja.

Työkokemus

Kansanedustaja, 2022 - Turun apulaispormestari (kaupunkiympäristö), Yhteiskuntasuhdepäällikkö, Suomen Vuokranantajat, Yrittäjä, Talous ja Vauraus Oy, Talouspoliittinen erityisavustaja, Valtiovarainministeriö, Erityisavustaja, Sisäministeriö, Talouspoliittinen asiantuntija, Kokoomuksen eduskuntaryhmä, Avustaja, Suomen eduskunta,
Näytä enemmän

Harrastukset ja perhe

Olen naimisissa mutta meillä ei vielä ole lapsia. Vapaa-ajalla harrastan monipuolista liikuntaa, luen, kirjoitan, katson hyviä elokuvia ja vietän aikaa läheisteni kanssa.

Tulevaisuus

Suomi on loistava paikka elää. Jotta näin on jatkossakin, tarvitaan rohkeutta ja vastuunkantoa. Terve talous on kaiken hyvinvoinnin ehto. Monet yhteiskunnan osat tarvitsevat remonttia. Vanhat keinot eivät riitä. Pitää uskaltaa mennä eteenpäin ja ajatella uudella tavalla. 

Vain vahva Eurooppa pystyy puolustamaan elämäntapaamme ja vain vahva Suomi pysyy hyvinvoivana. Varsinais-Suomella on kaikki mahdollisuudet olla edelläkävijä Suomen menestystarinassa!

Maailman aika on vakava. Tänä aikana on tärkeintä turvata Suomen itsenäisyys. Maamme pitää olla vahva niin taloudellisesti, sotilaallisesti kuin yhteiskunnallisesti. Pitkän aikavälin tavoitteeni on rakentaa kannustavampaa, menestyvää Suomea, jossa kaikista pidetään huolta ja jokainen voi olla oma paras itsensä. Tarvitsemme rohkeita uudistuksia, lämmintä sydäntä ja tervettä järkeä.